Pitääkö mun kaikki hoitaa?

Kyllä, jos olet kaltaiseni yksinyrittäjä.

Tätä mietin eilen, kun päivitin nettisivujani ja selvitin sinne tänne webhotellin vaihtoon liittyviä koukeroita. Ja tänään, kun vastailin asiakkaiden sähköposteihin, suunnittelin ja sovin aikatauluja, vastasin tarjouspyyntöön ja hoidin kymmenen muuta asiaa. Toisinaan on päiviä, jolloin en ehdi tehdä varsinaista työtäni, juttujen kirjoittamista, lainkaan. Ja se on kuitenkin sitä, mistä minulle maksetaan. Voisin takoa juttuja kuin liukuhihnalta, jos monenmoinen sälä ei veisi aikaani.

Eräs yksinyrittäjä vitsaili osuvasti: ”Jos näet minun puhuvan itsekseni, olen pitämässä palaveria itseni kanssa. ” Yksinyrittäjä vastaa kaikesta itse. Markkinoi, myy, hoitaa talouden. Siivoaa ja sisustaa. Järjestelee, johtaa itseään, verkostoituu. Selvittelee byrokratian koukeroita, budjetoi, laskee, suunnittelee, hoitaa suhteita. Ja tekee siinä välissä varsinaisen työnsä – vaikka pää kainalossa, kun on luvannut asiakkaalle valmista tiettyyn päivään mennessä. Välillä on hoidettava yksityisasioita kesken työpäivän, ilman tuuraajaa tietenkin.

Kirjanpitoni sentään tekee tilitoimisto. Niin hullu en ole, että koettaisin selvitä siitäkin omin avuin. Kun homman hoitaa ammattitaitoinen kirjanpitäjä, säästän aikaa ja voin itse keskittyä siihen, minkä parhaiten osaan. Ajatus ”kun teen itse, säästän” ei läheskään aina pidä paikkaansa. Ehkä voisin ulkoistaa enemmänkin asioita.

Kaltaisiani yksinyrittäjiä on nykyään reilusti yli puolet Suomen yrittäjistä. Luulen, että jokainen yksinyrittäjä lähtee yrittäjäksi unelmoiden siitä, että saa tehdä sitä, mitä haluaa ja mikä kiinnostaa, juuri niin kuin tahtoo. Niin minäkin. Kukaan ei määrää, vahdi tai käske. Toisaalta, se voi olla myös ongelma. Miten saa hommat tehtyä, kun on itse itsensä pomo? Yksinyrittäjä tarvitsee aimo annoksen tahdonvoimaa, sitkeyttä ja kurinalaisuutta – vapauden ja luovan hulluuden vastapainoksi.

Mikä tässä sitten koukuttaa? Se, että näen työni tulokset konkreettisesti, joka päivä. Kohtaan uusia haasteita ja opin uutta. Saan onnistumisen iloa ja voin nauttia aikaansaannoksistani. Pysyn vireessä, kun työ on vaihtelevaa ja päivät ovat erilaisia. Tutustun mielenkiintoisiin ihmisiin. Voin pitää kahvitauon tai käydä kävelyllä, kun siltä tuntuu. Voin ottaa vapaapäivän tai lomailla milloin vain, kun työtilanne sen sallii. Voin vaikuttaa työhöni ja aikatauluihini ja hallita koko palettia. Oikeastaan on kivaa, kun saa hoitaa kaiken.

Fiksu fokusoituu

Huomasin jälleen kesän kynnyksellä, että minulla on henkilöbrändi, itse asiassa useampi. Jokaisella on, jonkinlainen, halusi tai ei, tiesi tai ei. Henkilöbrändihän on se asia, mikä saa ihmiset muistamaan sinut, erottumaan muista. Eräs asiakkaani pitää minua parisuhde-eksperttinä. Siis todellakin! Hän tilaa minulta jutun aina, ja vain, kun haluaa nasevan parisuhdejutun tai laajan teeman aiheesta, yleensä kesäksi. Niin tänäkin kesänä. Eräs toinen asiakkaani yhdistää osaamiseni liikunta-aiheisiin, kolmas laajemmin terveyteen.

Olen erittäin iloinen ja otettu kunniasta. Mutta paineitakin tulee, kun odotukset ovat kovat: ”Sinulla on ansioituneena näiden juttujen kirjoittajana varmasti hyviä ideoita, kuinka tämä viedään loistokkaasti maaliin.” Loistokkaasti? Mitä jos en pysty täyttämään odotuksia? Jos jutusta tulee kaikkea muuta kuin sitä, mitä siltä odotetaan.  Lattea, kliseinen, mielenkiinnoton. On vain uskottava itseensä, jos muutkin uskovat, ja päätettävä tehdä parhaansa.

Tämä parisuhdetoimittajuus on ”sivubrändini”, näin olen sen mieltänyt. Varsinainen henkilöbrändini liittyy laajemmin terveysaiheista kirjoittamiseen. Olin jo toimittajan urani alkumetreillä tavattoman kiinnostunut ja innostunut liikunnasta, terveydestä, hyvinvoinnista. Erikoistuin tiedostamattani tähän aihealueeseen. Minulla ei ollut aavistustakaan, että loin samalla perustan henkilöbrändilleni.

Välillä mietin, miksen kirjoita taloudesta, politiikasta, tekniikasta, matkoista tai puutarhanhoidosta. Olenko liian kapea-alainen? Olisiko viisaampaa olla yleistoimittaja, joka tekee juttuja aiheesta kuin aiheesta? Päätin kuitenkin kuunnella sisäistä paloani. Terveys oli ja on minun juttuni.

Henkilöbrändin rakentaminen, tai rakentuminen, on ollut mielettömän pitkäjänteistä työtä, kestänyt oikeastaan koko urani. Brändissä on kysymys erottuvasta, yhdenmukaisesta ja jatkuvasta näkyvyydestä. Se on positiivinen mielikuva, jonka arvon asiakas määrittelee. Se ei ole mikään päälle liimattu mielikuva, jota ruokitaan, kun mennään someen. Se on omien oikeiden, aitojen vahvuuksien esille tuomista ja vahvistamista, ei keinotekoisen imagon luomista. Ehkä joku on eri mieltä, mutta näin minä tämän koen.

Joku viisas – en muista, kuka – sanoi kerran eräässä koulutustilaisuudessa: ”Täytyy olla äärimmäisen tyyni ja sinut sen mielikuvan kanssa, jonka itsestään asettaa.” 

Olen vaikuttanut työlläni siihen, millainen mielikuva minusta on rakentunut. Ja vaikutan edelleen. Haluan olla oma itseni ja uskollinen omille arvoilleni ja näkemyksilleni. Jälkiviisaasti voin myös todeta: on fiksua fokusoitua.

EU:n uusi tietosuoja-asetus

Yritykseni noudattaa tietojenkäsittelyssä turvallista ja lainmukaista henkilötietojenkäsittelytapaa. Huolellisella tietojenkäsittelyllä varmistan velvoitteiden ja vaatimusten noudattamisen sekä oikeuksiesi turvaamisen parhaalla mahdollisella tavalla. Voit koska tahansa tarkastaa rekisterissä olevat tiedot. EU:n uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan 25.5.2018.

TIETOSUOJASELOSTE
Tämä on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) 12 ja 13 artiklan ja henkilötietolain (523/1999) 10 §:n ja 24 §:n mukainen yhdistetty tietosuojaseloste ja informointiasiakirja Tekstitoimisto Titolon asiakkaille, potentiaalisille asiakkaille, palveluntoimittajille ja muille sidosryhmille sekä verkkosivuston käyttäjille.

Tiivistelmä henkilötietojen käsittelystä
Henkilötietojen käsittelijä: Tekstitoimisto Titolo
Y-tunnus: 1375925-1
Puh: 040 531 9397

Yhteyshenkilö henkilötietoja koskevissa asioissa
Yrittäjä, toimittaja Pirkko Tuominen
pirkko (at) titolo.fi
p. 040 531 9397

Kenen tietoja käsittelen?
* Asiakkaat
* Palveluntoimittajat
* Sidosryhmät
* Verkkosivun kävijät

Mistä saan tiedot?
* Asiakkaan tiedot saan asiakkaalta itseltään.
* Potentiaalisen asiakkaan tiedot julkisesti saatavilla olevista tietolähteistä.
* Palveluntoimittajan tiedot saadaan tältä itseltään.
* Sidosryhmään kuuluvan tiedot tältä itseltään.
* Verkkosivuston käyttäjästä tallennetaan IP-osoite, jos kävijä suostuu ottamaan vastaan evästeen ”Tällä sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeiden käytön. Voit kuitenkin muuttaa evästeasetuksiasi koska tahansa.”

Kuinka kauan käsittelen tietojasi?
* Käsittelen tietoja pääsääntöisesti niin kauan kuin käsittelyperuste on olemassa. Asiakkaan kohdalla tämä tarkoittaa asiakkuuden voimassaoloaikaa. Asiakkuuden päätyttyä käsittelen tietoja esimerkiksi silloin, kun ex-asiakkaalla on maksurästejä 10 vuoden ajan.
* Palveluntoimittajan tiedot poistetaan 12 kuukauden sisällä sopimusvelvoitteiden täyttämisestä.
* Sidosryhmien kohdalla poistan tiedot 12 kuukauden sisällä yhteistyön päättymisestä.
* Verkkosivujen kävijätietoja säilytetään maksimissaan 5 vuotta.
Huom! Henkilötietojen säilytysaikoihin vaikuttaa myös esimerkiksi kirjanpitolaki. Kirjanpitolain mukaan tilikauden tositteet, liiketapahtumia koskeva kirjeenvaihto sekä muu kirjanpitoaineisto tulee säilyttää kuusi vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana tilikausi päättyy. Kirjanpitolaki voi siis aiheuttaa joiltakin osin yllä mainittua pidempiä henkilötietojen säilytysaikoja. Henkilötietojasi voidaan säilyttää pidempään myös tilanteissa, joissa ne ovat osa erityisen tärkeitä asiakirjoja. Säilytän 10 vuoden ajan sopimukset ja muut merkitykselliset asiakirjat. Syynä on vahingonkorvausvelvollisuuden vanhenemisaika: velvollisuus yleensä päättyy kymmenessä (10) vuodessa vahingon sattumisesta tai sen havaitsemisesta lukien.

Näitä tietoja käsittelen
Käsittelen vain tietoja, jotka olet minulle toimittanut, tai joiden käsittelyyn olet antanut suostumuksesi, tai jotka ovat saatavilla julkisesti, esimerkiksi:
* Nimi * Puhelinnumero * Sähköpostiosoite * Työnantaja * IP-osoite * Ammattinimike

Oikeutesi
* Tarkastusoikeus: Voit tarkistaa sinusta tallentamani henkilötiedot.
* Oikaisemisoikeus: Jos havaitset tiedoissasi virheellisyyksiä tai puutteita, sinulla on oikeus pyytää minua korjaamaan tai täydentämään tiedot oikeiksi.
* Vastustamisoikeus: Sinulla on oikeus koska tahansa vastustaa henkilötietojesi käsittelyä, mikäli koet, että olen käsitellyt henkilötietojasi lainvastaisesti tai että minulla ei ole oikeutta käsitellä joitain henkilötietojasi.
* Suoramarkkinointikielto: Voit milloin tahansa kieltää tietojesi käyttämisen suoramarkkinointiin. En milloinkaan luovuta ilman suostumustasi henkilötietojasi tahoille, jotta nämä voisivat kohdistaa suoramarkkinointia sinuun.
* Poisto-oikeus: Jos katsot, että joidenkin sinua koskevien tietojen käsittely ei ole tarpeen tehtävieni kannalta, sinulla on oikeus pyytää minua poistamaan kyseiset tiedot. Käsittelemme pyyntösi, jonka jälkeen joko poistan tietosi tai ilmoitan sinulle perustellun syyn, miksi en voi poistaa tietoja. Mikäli olet eri mieltä ratkaisustani, sinulla on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle.
* Rajoittamisoikeus: Sinulla on myös oikeus vaatia, että rajoitan kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.
* Valitusoikeus: Sinulla on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, jos katsot, että rikon henkilötietojasi käsitellessäni tietosuojalainsäädäntöä.

Miksi käsittelen tietojasi?
Henkilötietojen käsittelyn pääasiallisena tarkoituksena on journalistisen työn tekeminen sekä yhteydenpito asiakkaisiin/toimeksiantajiin ja haastateltaviin. Muista kuin asiakkaistani kerään henkilötietoja, jotka ovat tarpeen yhteydenpitoon näiden henkilöiden kanssa.
* Asiakassuhteen hoitaminen
* Markkinointi
* Sidosryhmätoiminta

Kuka muu käsittelee tietojasi?
Tekstitoimisto Titolo käyttää henkilötietojen käsittelyssä apunaan ainoastaan laadukkaita palveluntoimittajia, joiden kanssa on tehty tietosuoja-asetuksen mukainen sopimus henkilötietojen käsittelystä. Toimittajia ovat mm. tilitoimisto ja verkkosivujen toimittaja.

Kuinka suojaan tietosi?
* Suojaan internetyhteyden (https)
* Käytän henkilötietoja koskevaan viestintään salattua sähköpostia
* Käytän palomuuria
* Rajaan rekisteriin pääsyn henkilöihin, jotka sitä tarvitsevat.

Poikani perusti yrityksen. Tekisitkö hänestä jutun?

Tapaan vapaa-ajallani paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä, että olen toimittaja. Työasioista puhutaan harrastusten parissa harvoin, ja hyvä niin. Jokainen saa olla oma itsensä ilman ammattirooleja ja unohtaa arkiset huolet.

Kun ammattini sitten jossain yhteydessä selviää, se herättää usein kovasti kiinnostusta. Mihin lehtiin kirjoitat? Millaisista aiheista? Keksitkö itse juttuaiheet? Oletko jossain toimituksessa töissä vai onko sinulla oma yritys?

Tavallista on, että tällaisen keskustelun, tai utelun, jälkeen, keskustelukumppanini pyytää minua tekemään jutun ja tarjoaa myös aiheen. ”Poikani perusti yrityksen ja tarvitsisi lisää asiakkaita. Tekisitkö hänestä jutun?”

Mediassa haastatellaan paljon tavallisia ihmisiä, jotka kertovat omista kokemuksistaan ja ovat lukijoille samastuttavampia, vertaisempia kuin asiantuntijat. Siitä voi helposti tulla käsitys, että kuka tahansa voi päästä juttuun.

Niin voikin. Mutta ketä tahansa ei voi haastatella mihin tahansa juttuun, eikä juttua voi tehdä mistä tahansa. Ihmisen pitää sopia aiheeseen ja aiheen pitää sopia lehden lukijoille tai kyseisen median yleisölle. Sillä, miksi tietty ihminen on jutussa, on aina peruste.

Voin haastatella aktiivisuusrannekkeen käyttäjää biohakkerointia käsittelevään juttuun, lonkkaleikkauksen läpikäynyttä nivelrikkojuttuun ja vegaania juttuun, jossa pohditaan ihmisten eettisiä ruokavalintoja. Myös se, mihin lehteen aihetta ajatellaan, on otettava huomioon. Kaupan kassajonosta malliksi bongatun opiskelijan haastattelu tai juttu tietokonepelaamiseen koukkuun jääneen vieroitusviikosta voi kiinnostaa Demin tai Trendin lukijaa, mutta istuu huonosti ET-lehteen.

Olen aina kiinnostunut kuulemaan ideoita ja otan mielelläni vastaan juttuvinkkejä. Aika moni jutuistani onkin saanut alkunsa jonkun tutun tai tutuntutun vinkkaamasta ideasta. Jos sopiva ja kiinnostava jutunjuuri löytyy, ehdotan sitä toimitukselle, ja jos hekin pitävät ajatuksesta, jutunteko pyörähtää käyntiin.

Kun seuraavan kerran tarjoat toimittajalle aihetta, mieti, miksi se kiinnostaisi muita kuin sinua itseäsi. Miten aihe hyödyttäisi tai viihdyttäisi jutun lukijoita? Aihetta tai näkökulmaa ei tarvitse hioa valmiiksi, se on toimittajan tehtävä, mutta pieni aavistus on eduksi. Voi käydä myös niin, että alkuperäinen aihe ei istu lehteen, mutta se voidaan muokata sopivaksi, tai ihmiseltä löytyykin jokin muu kiinnostava tarina jaettavaksi.

Haastattelua ei pääsääntöisesti tehdä aikakauslehteen siksi, että joku haluaa tuoda julki omia ajatuksiaan tai edistää omaa asiaansa. Haastattelun sivutuotteena voi toki käydä niin, että yrittäjä saa lisää asiakkaita tai tutkija julkisuutta mutta se ei ole jutunteon tavoite. Jutun ja lehden on tarkoitus palvella lukijoita, ei haastateltavia.

 

Tunnustan: luen ensin omat juttuni

Kun lehti on ilmestynyt ja saan sen käsiini, luen ensimmäiseksi omat juttuni. Tuskin olen ainoa toimittaja, joka tekee niin. Narsistista? Ehkä, mutta omien juttujen lukeminen on paljon muutakin.

Omien juttujen lukeminen on opettavaista. Onko otsikko osuva? Iskeekö aloitus? Toimiiko tarina? Olenko esittänyt hankalat asiat riittävän konkreettisesti? Soljuuko teksti jouhevasti eteenpäin vai tökkiikö jossakin? Olisinko voinut vielä tiivistää? Mitä voisin tehdä ensi kerralla paremmin?

Muiden kokemuksesta ja jutuista voi aina oppia, mutta niin voi omistakin. Kirjoitusvaiheessa se on hankalaa, koska olen liian lähellä tekstiä, liian sisällä siinä. Kun juttu on valmis ja olen ottanut siihen etäisyyttä, ehkä jopa unohtanut sen, on helpompaa lukea omaa tekstiään lukijan silmin – ja toisaalta normilukijaa analyyttisemmin ja kriittisemmin.

Omien juttujen lukeminen on palkitsevaa. Vuosikymmentenkin kirjoittamisen jälkeen tunnen mielihyvää, kun näen juttuni julkaistuna.  Miten juttu on taitettu, millaiset kuvat siihen on valittu, miten teksti ja kuvat tukevat toisiaan, miltä kokonaisuus näyttää.  

On suunnattoman palkitsevaa, kun saa aikaan omin käsin jotakin konkreettista – ja silti yhteistyössä muiden kanssa. Ainakin, jos lopputulos on tyydyttävä. Miettikää vain, miten hienolta tuntuu itse kudottu pipo, itse leivottu kakku, itse nikkaroitu hylly, itse tehty remontti, itse rakennettu talo. Ja kun työ palkitsee, se myös motivoi.

Palkitsevuuden huippu on kuitenkin se, kun saan palautetta lukijoilta tai kun joku linkkaa juttuuni somessa tai siteeraa sitä. Tai kun bussissa vieressäni istuva selaa lehteä ja pysähtyy lukemaan juttuani. Tekstejäni oikeasti luetaan. Hyvä niin, silloin en tee turhaa työtä.

Omat jutut inspiroivat.  Joskus on hauskaa googlailla netissä omia juttujaan ja ihmetellä, mitä kaikkea löytää. Ei apua, onko tämä vielä täällä, ikivanha! Onko tämä tosiaan minun, en muistanutkaan enää. Miten tämä on näille sivuille päätynyt? Kappas vaan, onpa mielenkiintoinen juttu, miten onnistuinkaan. Kannattaa ainakin yrittää tehdä työnsä parhaansa mukaan, että kehtaa lukea omia juttujaan vielä vuosien kuluttua.

Kaikkiin juttuihini en ole tyytyväinen, mutta onnistuneista jutuista saa kummasti potkua uusien kirjoittamiseen. Etenkin silloin, kun tunnen olevani jumissa, vanhat jutut valavat uskoa omaan osaamiseen. Olen selvinnyt haastavista, itselleni vieraista aiheista, saanut tolkkua sekavista, rönsyilevistä haastatteluista ja löytänyt jutun punaisen langan, vaikka päässäni on ollut vain sotkuinen vyyhti. Koskaan ei ole jäänyt tilattu juttu tekemättä. Ei jää nytkään.

Suosittelen omien tekstien lukemista muillekin kuin toimittajille, etenkin jos haluaa kehittyä kirjoittajana. Kirjoittaminen on lihas, jota voi treenata paitsi kirjoittamalla myös lukemalla.

 

 

Jos työ ei luista, lähde kävelemään

Kuinka (tuskallisen) usein käykään niin, että ajatukset jumittuvat junnaamaan samaa rataa. Jos ongelman ratkaisu ei löydy juuri siltä radalta, se ei ehkä löydy lainkaan – ellei ajatus irrottaudu kehältä ja lähde liihottelemaan vapaasti.

Olimme juuri tulleet kotiin ja olin todistettavasti avannut asunnon oven avaimillani. Mutta yhtäkkiä avaimia ei ollut missään. Kotiintulossa oli kaikenlaista hässäkkää, enkä ollut laittanut avaimia lokeroon, jossa niitä yleensä säilytän.

Etsin kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista, uudestaan ja uudestaan. Kaivelin laatikot, hyllyt, takkien ja housujen taskut, kaapit, käsilaukun, lasten reput, kengät, ulkovaraston, portailla olevan kukkaruukun. Intin lapsilta, ovatko avaimet heillä ja eivätkö he varmasti ole nähneet niitä. Kiersin tunnin tarkistamassa samoja paikkoja, joista olin jo katsonut, mutta en löytänyt. Päässäni oli vain yksi ajatus: pakko löytää avaimet.

Lopulta luovutin, otin pyörän ja lähdin polkemaan kohti kuntosalia. Ajatus vapautui, ja siinä samassa tajusin, missä avaimet ovat! Nippu löytyi eteisen kaapista liukuoven takaa sen fleecepusakan taskusta, joka minulla oli päälläni kotiin tullessamme.

Samanlaisia ”avainmysteereitä” tapahtuu tuon tuosta myös töissä. Kateissa oleva asia voi olla mikä tahansa ongelma, johon pitää keksiä ratkaisu. Voin jumittaa miettimässä jotakin työasiaa tuntikausia, tuijottaa tietokoneen ruutua ja koettaa pakottaa itseni olemaan luova. Mutta eihän se niin toimi. Pakottamalla keksin vain sellaisia ideoita, joita olen jo keksinyt. Ja jos ne eivät kerran toimi, pitäisi keksiä parempia.

Mitä silloin kannattaa tehdä? Lähteä kävelemään! Tai pyöräilemään tai juoksemaan tai jumppaamaan, ihan sama mitä, kunhan liikkuu. Olen kymmeniä tai satoja kertoja todennut, että työ edistyy monin verroin tehokkaammin, kun maltan pitää tauon ja laittaa liikettä lihaksiin. Enkä vain lihaksiin, vaan myös aivoihin: liikkumattomuus kun heikentää tunnetusti myös aivojen verenkiertoa.

Kesken työpäivän liikuntarupeama voi olla lyhytkin, pelkkä hetki, vapaa-ajalla pidempi. Itsenäisenä yrittäjänä olen siinä onnellisessa asemassa, että voin säätää itse omat aikatauluni. Toisen palveluksessa oleva ei (kai?) voi sanoa kesken päivän pomolle, että lähdenpä tästä lenkille. Mutta miksei vaikka ruokatunnilla voisi käydä happihypyllä?

Aivot tahtovat ja tarvitsevat liikettä. Aivovoimaa-kirjan kirjoittanut ruotsalainen psykiatri ja lääketieteen tietokirjailija Anders Hansen muistuttaa, että liikunnan tärkeys ohjelmoitiin aivoihimme jo ammoisina aikoina. Meidän istuvien ihmisten aivot ovat peräisin aikakaudelta, jolloin lajimme oli jatkuvassa liikkeessä. Savanneilla eläneet esivanhempamme eivät ”harrastaneet” liikuntaa, se oli heille elinehto.

Samaa tähdentää aivotutkija Minna Huotilainen, jota haastattelin toissa viikolla. Huotilaisen ja Leeni Peltosen kirjoittama Tunne aivosi on sekin kiintoisaa luettavaa. Huotilainen muistuttaa, että aivojen luonnollinen tila on se, että olemme liikkeessä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunta torjuu aivoja nakertavaa stressiä, kohentaa mieli¬alaa, parantaa muistia, oppimista, keskittymistä ja luovuutta. Esimerkiksi kävellessä tai kävelyn jälkeen ideat pulppuavat huomattavasti vuolaammin, jopa 60 prosenttia paremmin, kuin istuskellessa.

Aiemmin ajateltiin, että hermosolujen määrä aivoissa vähenee läpi elämän eikä uusia synny. Nyt tiedetään, että liikunta lisää uusien solujen muodostumista aivojen muistikeskuksessa, hippokampuksessa. Kun esivanhempamme aikoinaan olivat liikkeellä, aivojen kannatti parantaa muistia, koska uutta tietoa tuli jatkuvasti sisään. Jos vain istui paikallaan, aivot tulkitsivat, ettei mitään uutta tapahdu eikä muistamista tarvitse petrata.

Eikö siinä ole aivotyöläiselle ihan riittävästi syitä lähteä kävelemään?

 

Pingottamatta parempi juttu

Minulta kysytään välillä, miten pysyn aikataulussa ja saan jutut valmiiksi dead lineen mennessä.

Tähän voisin vastata yksinkertaisesti, että jos on kahden aktiivisesti harrastavan lapsen äiti ja yrittäjä ja harrastaa itsekin, oppii vääjäämättä aikatauluttamaan ja organisoimaan. Jokaisella on varmasti omat konstinsa siihen, miten arjen paletti pysyy kasassa niin töissä kuin kotonakin.

Juttujen tekemisessä aikataulut pitää pilkkoa pienemmiksi. Juttu, jonka dead line on kolmen viikon tai kahden kuukauden päässä, vaatii monta väliaikataulua ja -tavoitetta. Kun tilauksia on useita samaan aikaan, jokainen niistä on oma projektinsa ja tarvitsee oman pilkotun aikataulunsa.

Mietin kalenterin kanssa, mitkä päivät varaan tiedonhankinnalle ja suunnittelulle ja millä viikolla haastattelut on tehtävä. Koetan sopia haastattelut ajoissa, koska silloin haastateltavat suostuvat parhaiten ja oma työni sujuu jouhevasti: pääsen heti haastattelemaan ja työstämään seuraavaa juttua, kun saan edellisen tekstin valmiiksi. Näin siis ihannetapauksessa. Todellisuudessa jutut menevät usein limittäin ja lomittain tai niiden väliin jää tyhjäkäyntiä.

Mietin etukäteen myös, mitkä päivät omistan tekstin kirjoittamiselle ja muokkaamiselle. Asetan välitavoitteita kirjoittamiselle: tänään teen kolmasosan tekstistä valmiiksi, huomenna toisen kolmanneksen ja ylihuomenna loput. Tai tämän viikon loppuun mennessä  on oltava puolet valmiina, ensi viikon alussa loput.

Mitä lähempänä dead line on, sitä tiukemmin istun, tai nykyään seison, työpöytäni ääressä, kunnes päivän tavoite on saavutettu.  Joskus on helppoa päästä tavoitteeseen, ja silloin voin hyvillä mielin paiskata koneen loppupäiväksi kiinni. Tai jos on hyvä inspiraatio, voin jatkaa vielä yli tavoitteen, mikä helpottaa seuraavan päivän tavoitteen saavuttamisesta. Toisinaan tavoite tuntuu karkaavan käsistä. Kello käy, mutta edistyminen on hidasta ja nihkeää. Silloin tarvitaan isompi annos itsekuria ja jaksamista. 

Omalta kohdaltani tiedän, että alku on usein hankalin. Voin jumittaa koneella koko päivän pähkäilemässä ja pohtimassa, jos en saa punaisesta langasta kiinni, enkä saa aikaan mitään konkreettista. Kun jutun juoni sitten löytyy – ja se löytyy aina, tämä on hyvä muistaa tuskaisina hetkinä – tekstiä syntyy melkein kuin itsestään. Kirjoitan lauseen, joka johtaa seuraavaan, ja se taas seuraavaan. On upea tunne, kun teksti lähtee rullaamaan.

Asetan omat tavoitteeni poikkeuksetta tiukemmiksi kuin mitä dead line sanoo. En koskaan tähtää siihen, että juttu olisi valmis määräpäivänä. Sen on oltava valmis aiemmin. Silloin on tarvittaessa vielä varaa luisua varsinaiseen dead line -päivään.

Haluan, että aikataulussa on turvamarginaali, koska jutun tekeminen sujuu harvoin täysin suunnitelmien mukaan. Viivytyksiä ja säätöä tulee lähes aina, ja silloin on hyvä, kun on jouston varaa. En halua, että jutun tilaaja joutuu vaikeuksiin siksi, etten toimita juttua ajoissa. Toisekseen, asioiden jättäminen viime tinkaan nostaa oman stressikäyräni helposti turhan korkealle. Pingottamatta tulee parempi juttu.

Sujuvaa syksyä!

 

Kiitollinen kiireestä

haastattelut, lehtijutut, tekstisisällötEn muista tarkkaan, montako laskukautta yrittäjäuralleni on osunut. Mutta yhtä monta kertaa on alamäki myös taittunut, ja olen taas huomannut olevani nousukiidossa.

Luin erään viestintäalalla olevan yrittäjän kirjoituksen töiden vähyydestä. Kun töitä ei ole tarpeeksi, olo on turhautunut ja tarpeeton – varsinkin, jos on tottunut siihen, että hommia piisaa ja kiirettä pitää. Ei auta, vaikka ideoita pursuaa ja energiaa riittää, jos liian moni sanoo ei. Rahakin uhkaa loppua, jos tilauksia ei tipu sisään.

Tuttu tilanne, ja voin hyvin samastua kirjoittajan tuntemuksiin. Uskon, että moni meistä yrittäjistä on paininut ainakin joskus vastaavassa tilanteessa. Jatkuva epävarmuus, toisesta näkövinkkelistä katsottuna työn vaihtelevuus, kuuluu vääjäämättä yrittäjyyteen. Sen kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei.

Itsekin olen parikymmenvuotisen yrittäjä- ja toimittajaurani aikana kärvistellyt joitakin vuosia alamäessä – kun taas toisaalta on aikoja, kun tilauksia tulee ovista ja ikkunoista. Laskukaudella nyhräsin harvalukuisten juttutilausten kimpussa ja koetin venyttää hommia niin, että tekemistä olisi koko kuukaudelle. Eihän siinä tuntipalkoille päässyt, eikä paljon muillekaan palkoille. Yritin sitkeästi myydä hienoja ideoitani, vaikka takkiin tuli useammin kuin kaupat syntyivät.

Minussa asuu kuitenkin optimisti, liekö yrittäjäluonne, joka luottaa siihen, että elämä kantaa, ammattitaito auttaa ja osaamiselle on kysyntää. Uskon vaikeinakin aikoina, että tästä päästään yli ja paremmat ajat koittavat. Sitä odotellessani olen käyttänyt aikaani muuhun arvokkaaseen. Viime laskukaudella opiskelin ja kehitin itseäni. Harrastin, urheilin, matkustin, vietin enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Keksin ideoita, jotka eivät vielä tuottaneet, mutta jotka ehkä tulevaisuudessa tuottaisivat. Mietin, mitä haluan tehdä ja mihin suuntaan kulkea.

Samalla, kun kiristin kukkaronnyörejä ja opettelin elämään säästäväisemmin, pidin haloota itsestäni. Olin yhteyksissä ihmisiin henkilökohtaisesti, meilitse, puhelimitse, somessa. Kirjoitin muilla foorumeilla, vaikken aina oikeisiin töihin päässytkään. Halusin varmistaa, että tatsi pysyy eikä osaamistani unohdeta.

Huonoja aikoja on hyvä muistella tällaisina aikoina, kun on koko ajan kiire ja hyvä vire päällä. Silloin joutuu, tai pääsee, helposti positiiviseen kierteeseen: Kun on kysyntää, on hyvä inspiraatio, ja kun on hyvä inspiraatio, työt sujuvat ja onnistuvat. Tulee lisää tilauksia. Innostus kasvaa, luovuus kukkii ja tulee ideoita, joita on ihan pakko päästä toteuttamaan. On kova halu tehdä myös varsinaisten töiden ulkopuolella: kirjoittaa, valokuvata, blogata sisustusjutuista, laittaa kotia ja pihaa, olla aktiivinen Instagrammissa, käydä tanssitunneilla, oppia uutta, olla monessa mukana.

En tosin ole aivan varma, johtuuko töiden paljous hyvästä vireestä vai hyvä vire töiden paljoudesta. Vai molemmin päin? Oli niin tai näin, olen kiitollinen pienestä kiireestä. Vireessä on hyvä olla.

 

Luovuus löytää tiensä

Aloin viime vuonna kirjoittaa blogia aivan muusta aihealueesta kuin mitä työssäni käsittelen. Se on ammattikirjoittajalle valtavan vapauttavaa ja inspiroivaa.

Minuun on iskenyt intensiivinen tarve toteuttaa itseäni ja luoda, kirjoittaa ja kuvata. Ostin jonkin aikaa sitten uuden kameran ja olen sen suomista mahdollisuuksista aivan innoissani. Herään aamuisin pää täynnä ideoita ja inspiraatiota. 

Kameran hankintani liittyy blogiini, jonka kirjoittamisen aloitin viime  vuonna. Kirjoitan blogia aihealueesta, jossa en ole minkään sortin asiantuntija. Ei tarvitse edes koettaa olla fiksu, osaava ja tietäväinen. Mutta innostunut minä olen, ja inspiraatio on hyvä opettaja. Olen oppinut jo paljon. En ole myöskään ammattikuvaaja, mutta uskon, että opettelemalla ja tekemällä voi kehittyä riittävän hyväksi omiin tarpeisiin. Ja kun oppii lisää, innostus vain kasvaa. On ollut myös ilahduttavaa huomata, miten lukijakunta on kuukausi kuukaudelta kasvanut.

Luovuuteen ja sen palkitsevuuteen liittyy itselläni olennaisesti se, että saan aikaan jotakin konkreettista, on kyse sitten piirtämisestä, leipomisesta, tanssimisesta, käsitöistä, kokkaamisesta, kirjoittamisesta tai kuvaamisesta. Tunnen samanlaista tekemisen iloa riippumatta siitä, pursotanko kermavaahdosta kukkia kakun päälle vai luonko tanssiessani liikettä musiikkiin. Jos yksi tapa tai kanava ilmentää luovuutta on ”suljettu” tai pois käytöstä, luovuus etsii toisen tien.

Toki ajatteleminenkin on luovaa. Ilman ajattelua ei syntyisi ideoita, joita toteuttaa. Ideat taas ovat usein moottoreita, jotka pitävät prosessin käynnissä ja puskevat siihen voimaa. Loistavan idean iskiessä on ihan pakko päästä toteuttamaan sitä.

Myös työni on luovaa, koska tuotan tekstiä. Mutta toimittajan työssä luovuudelle on asetettu reunaehdot. Tekstin pitää käsitellä tiettyä aihetta – on fokusoitava siihen, eikä rönsyillä minne sattuu. Tekstin pitää olla tietyn pituinen. Sen on puhuteltava tiettyä lukijakuntaa. Sen on sovittava lehden tyyliin ja linjaan. Sen pitää olla valmis tiettyyn päivään mennessä. Työssäni luovuus on sitä, että pystyy olemaan luova annettujen rajojen sisällä.

Nautin molemmista tavoista ilmentää luovuutta, vapaasta ja rajoitetusta. Rajoitetun luovuuden hyvä puoli on se, että kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Koska joskus luovuus ei kuki, ei sitten millään. Luovuus on herkkä häiriintymään. Väsymys, nälkä, kiire, stressi, huolet, sairaus mikä tahansa muu, mikä varastaa huomion, nakertaa tehokkaasti luovuutta. Olen usein miettinyt, että Maslow osui varsin oikeaan tarvehierarkiallaan.

Jos luovuus takkuaa, on hyvä, kun on jonkinlaiset suuntaviivat, johon ohjata ajattelua. Luovuutta voi jonkin verran pakottaa kokemuksella ja ammattitaidoilla. Kun on tarpeeksi kirjoittanut ja tehnyt juttuja, teksti syntyy, oli luovuuden puuska tai ei. Vastapainoksi on mukavaa kirjoittaa aiheista, jotka eivät millään tavalla liity työhön tai joihin ei ole asetettu rajoja.

 

 

Mistä syntyy pitkä, hyvä asiakassuhde?

Pisin asiakassuhteeni on kestänyt 20 vuotta. Siis 20 vuotta! Aloitin juttujen tekemisen tämän kyseisen yrityksen asiakaslehteen aikana, jolloin en vielä ollut edes ”oikea” toimittaja eikä minulla ollut vielä firmaakaan. 

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että yrityksen apulaisjohtaja ja silloinen ex-pomoni pyysi minut mukaan tekemään heidän asiakaslehteään. Erityisen kiitollinen olen siitä, että hän uskoi minuun, nuoreen kokemattomaan toimittajanalkuun, ja näki minussa potentiaalin. Olin valtavan innostunut tekemään haastatteluja ja kirjoittamaan, tarttumaan uusiin haasteisiin, oppimaan ja kehittymään.

On huvittavaa, ja vähän hävettävääkin, lukea omia tekstejä noilta ajoilta. Sain nimittäin lehden 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vanhoja lehtiä luettavakseni arkistojen uumenista. Kirjoittamani jutut olivat ensimmäisinä vuosina värikkäitä, kuvailevia, rönsyileviä, yliampuviakin. Meillä oli varsin hauskaa, kun luimme niitä toimitustiimin kanssa palaverissa ennen joulua. Tämän päivän tyyli lehdissä, verkkojutuista puhumattakaan, on huomattavasti riisutumpi, napakampi ja neutraalimpi. Toisaalta, olen itsekin toivottavasti kehittynyt kirjoittajana.

Vuosien ja vuosikymmenten aikana lehden nimi, ulkoasu ja päätoimittaja vaihtuivat muutamaan kertaan, mutta onnistuin jotenkin roikkumaan mukana. Olen tähän päivään asti saanut ilokseni olla mukana tuon lehden tekemisessä. Miksi? Ehkä siksi, että olen ollut riittävän sinnikäs. Tai siksi, että olen pyrkinyt kuuntelemaan asiakkaan kulloisiakin toiveita ja tarpeita ja tekemään työni niin hyvin kuin osaan. Olen tehnyt sen, mitä olen luvannut ja siinä aikataulussa, kun on sovittu. Asiakas osaisi kertoa paremmin, mutta toivon, että olen ollut hänen luottamuksensa arvoinen.

Itsekin olen asiakkaana uskollista sorttia. Asioin samassa pankissa, kuntokeskuksessa, kampaajalla, kosmetologilla, kaupassa. Miksi vaihtaisin, kun olen hyvän löytänyt ja tyytyväinen?

Matkan varrella vakioasiakkaita on tullut lisää, ja olen jokaisesta heistä erittäin otettu ja kiitollinen. Luottamuksen rakentaminen vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta kun molemminpuolinen luottamus on syntynyt, yhteistyö on helppoa ja miellyttävää.

Näistä muisteloista on aika suunnata katse tulevaan. Kiitän asiakkaitani hyvästä yhteistyöstä ja toivotan kaikille vanhoille, vakituisille, satunnaisille, uusille ja tuleville yhteistyökumppaneilleni:

Onnellista, antoisaa ja menestyksekästä uutta vuotta!