Paperilehden lukeminen on elämys

etusivu2Luin paperilehden. Pitkästä aikaa, keskittyneesti, omassa rauhassani, lähes kannesta kanteen. En kurkannut välillä Facebookiin, tarkistanut meilejä tai klikannut linkin kautta itseäni toisaalle. Yhtään Whatsapp-viestiä tai twiittiä ei hypännyt silmilleni kesken jutun. Ajatuksia harhauttavia ja keskittymistä häiritseviä digimaailman houkutuksia ei ollut käsillä, oli vain se paperille painettu aikakauslehti.

Lukukokemus oli elämys. Olin melkein jo unohtanut sen. Painetun lehden hitaudessa, rajallisuudessa ja harkitussa kokonaisuudessa on jotakin erityistä viehätystä. Sen huomaa, kun palaa pidemmän digilehtijakson jälkeen takaisin paperin pariin. Tarinoita on aivan erilaista uppoutua lukemaan paperia selailemalla kuin ruudulla tekstiä vierittämällä. Paperia on helppo lueskella myös mukavasti sohvalla pötkötellen.

Toisaalta, vanhaa tilaa vievää printti-Hesaria, jonka sivut menivät aina lukiessa sekaisin, minun ei ole ikävä – vaikka räpiköinkin aikoinani vastaan, kun mies ehdotti, että vaihtaisimme paperiversion digilehteen. Silmät väsyvät, en saa kokonaisuudesta käsitystä, juttujen virta on hallitsematon, lehteä on vaikea selata ruudulla. Perusteluja oli paljon, mutta suostuin vaihtamaan. Myönnän nyt, että etenkin päivitettävät uutiset ja muut ajankohtaiset asiat toimivat verkossa hyvin ja iPadilla lehteä on erittäin näppärää lueskella. En taitaisi enää edes pärjätä ilman.

Lukutapani on kuitenkin verkossa kärsimättömämpi, poukkoilevampi, vähemmän keskittyvä. Kokemus jää jollakin tavalla pinnallisemmaksi. Paperilehti sen sijaan ottaa minut mukaansa ja kuljettaa samalla äänensävyllä ja asenteella jutusta toiseen. Se tuntuu kotoisalta, kuin olisin jossakin lehdentekijöiden ja lukijoiden näkymättömässä yhteisössä.

Olen iloinen siitä, että yksikään niistä lehdistä, joihin teen juttuja, ei ole lopettanut paperista lehteään. Myös verkkoon on toki mukavaa ja opettavaista kirjoittaa, koska verkko asettaa tekstille omat vaatimuksensa ja haastaa kirjoittajan sopeutumaan verkon lainalaisuuksiin.

Kun lukijoilta on joissakin toimituksissa kysytty, haluavatko he vielä paperilehden, vastaukset ovat olleet monessa paikassa herttaisen yhdenmukaisia: kyllä haluavat. Onpa sellaisiakin lehtiä, joissa enemmistö kyselyyn vastanneista lukee edelleen vain paperilehteä.

Digitaalisen murroksen pyörteissä syntynyt mielikuva painetun sanan kuolemasta oli ehkä ennenaikainen. Kenties ihminen, lukija, ei muutu niin nopeasti kuin mitä tekniikka kehittyy. Esimerkiksi Yhdysvalloissa syntyi viime vuonna parisataa uutta painettua lehteä, ja moni pelkkää digilehteä tuottava media on alkanut katua vimmaansa hylätä paperilehti.