Pingottamatta parempi juttu

Minulta kysytään välillä, miten pysyn aikataulussa ja saan jutut valmiiksi dead lineen mennessä.

Tähän voisin vastata yksinkertaisesti, että jos on kahden aktiivisesti harrastavan lapsen äiti ja yrittäjä ja harrastaa itsekin, oppii vääjäämättä aikatauluttamaan ja organisoimaan. Jokaisella on varmasti omat konstinsa siihen, miten arjen paletti pysyy kasassa niin töissä kuin kotonakin.

Juttujen tekemisessä aikataulut pitää pilkkoa pienemmiksi. Juttu, jonka dead line on kolmen viikon tai kahden kuukauden päässä, vaatii monta väliaikataulua ja -tavoitetta. Kun tilauksia on useita samaan aikaan, jokainen niistä on oma projektinsa ja tarvitsee oman pilkotun aikataulunsa.

Mietin kalenterin kanssa, mitkä päivät varaan tiedonhankinnalle ja suunnittelulle ja millä viikolla haastattelut on tehtävä. Koetan sopia haastattelut ajoissa, koska silloin haastateltavat suostuvat parhaiten ja oma työni sujuu jouhevasti: pääsen heti haastattelemaan ja työstämään seuraavaa juttua, kun saan edellisen tekstin valmiiksi. Näin siis ihannetapauksessa. Todellisuudessa jutut menevät usein limittäin ja lomittain tai niiden väliin jää tyhjäkäyntiä.

Mietin etukäteen myös, mitkä päivät omistan tekstin kirjoittamiselle ja muokkaamiselle. Asetan välitavoitteita kirjoittamiselle: tänään teen kolmasosan tekstistä valmiiksi, huomenna toisen kolmanneksen ja ylihuomenna loput. Tai tämän viikon loppuun mennessä  on oltava puolet valmiina, ensi viikon alussa loput.

Mitä lähempänä dead line on, sitä tiukemmin istun, tai nykyään seison, työpöytäni ääressä, kunnes päivän tavoite on saavutettu.  Joskus on helppoa päästä tavoitteeseen, ja silloin voin hyvillä mielin paiskata koneen loppupäiväksi kiinni. Tai jos on hyvä inspiraatio, voin jatkaa vielä yli tavoitteen, mikä helpottaa seuraavan päivän tavoitteen saavuttamisesta. Toisinaan tavoite tuntuu karkaavan käsistä. Kello käy, mutta edistyminen on hidasta ja nihkeää. Silloin tarvitaan isompi annos itsekuria ja jaksamista. 

Omalta kohdaltani tiedän, että alku on usein hankalin. Voin jumittaa koneella koko päivän pähkäilemässä ja pohtimassa, jos en saa punaisesta langasta kiinni, enkä saa aikaan mitään konkreettista. Kun jutun juoni sitten löytyy – ja se löytyy aina, tämä on hyvä muistaa tuskaisina hetkinä – tekstiä syntyy melkein kuin itsestään. Kirjoitan lauseen, joka johtaa seuraavaan, ja se taas seuraavaan. On upea tunne, kun teksti lähtee rullaamaan.

Asetan omat tavoitteeni poikkeuksetta tiukemmiksi kuin mitä dead line sanoo. En koskaan tähtää siihen, että juttu olisi valmis määräpäivänä. Sen on oltava valmis aiemmin. Silloin on tarvittaessa vielä varaa luisua varsinaiseen dead line -päivään.

Haluan, että aikataulussa on turvamarginaali, koska jutun tekeminen sujuu harvoin täysin suunnitelmien mukaan. Viivytyksiä ja säätöä tulee lähes aina, ja silloin on hyvä, kun on jouston varaa. En halua, että jutun tilaaja joutuu vaikeuksiin siksi, etten toimita juttua ajoissa. Toisekseen, asioiden jättäminen viime tinkaan nostaa oman stressikäyräni helposti turhan korkealle. Pingottamatta tulee parempi juttu.

Sujuvaa syksyä!