Parempi puhelimitse vai kivempi kasvotusten? Haastattelu muokkautuu moneksi

Haastattelu on toimittajalle aivan keskeinen työväline ja tiedonhankintakeino. Eri haastattelutavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa, haasteensa ja antinsa.

Tein viime viikolla ryhmähaastattelun, jossa jututin kolmea ihmistä kerralla. Näitä ”kahvipöytäkeskusteluja” tulee tehtäväkseni muutaman kuukauden välein. Vaikka olen tehnyt niitä lukuisia, jännitän aina vähän etukäteen. Onnistunko saamaan kaiken olennaisen talteen? Tuleeko jokainen kuulluksi? Onko ympäristö riittävän rauhallinen vai hukkuuko keskustelumme kahvilan taustahälyyn? Meneekö jotakin ohi? Toki asioita voi tarkentaa jälkikäteenkin, mutta samoja asioita ei kehtaa kysellä moneen kertaan.

Vielä haasteellisempi ryhmähaastattelusta tulee, jos haastattelun joutuu tekemään puhelimitse. Kaiuttimen avulla se kyllä onnistuu, mutta välillä pitää kysellä, oliko tuo nyt Ilkka vai Erkki, joka vastasi.

Yleensä stressaan turhaan. Parhaimmillaan ryhmähaastattelun tunnelma on leppoisa ja innostunut ja haastattelu sujuu jouhevasti – etenkin, jos ihmiset vastaavat vuorotellen ja malttavat kuunnella muita puhumatta toistensa päälle. Tässä haastattelutavassa antoisaa on vuorovaikutus ja se, että haastateltavat inspiroivat toisiaan. He saattavat kommentoida toisilleen jotakin sellaista, mitä en ole itse tajunnut kysyä. Abstraktiin faktaan tulee enemmän väriä ja käytännönläheisyyttä, kun ihmiset innostuvat ilmaisemaan asiansa kuvailevasti ja osuvasti. Toisaalta vaarana on se, että innokas keskustelu alkaa rönsyillä yli äyräiden.

Toinen ääripää haastattelutavoissa on sähköpostihaastattelu, jota käytän lähinnä silloin, kun pitää tarkistaa nopeasti faktoja asiantuntijalta. Haastateltava saa kysymykset kirjallisina ja vastaa niihin samalla tavalla. Helppoa ja mutkatonta ja sopii hyvin joihinkin tilanteisiin, mutta ei usein anna muuta kuin juuri nuo faktatiedot. Hetkessä nouseviin lisäkysymyksiin ei ole mahdollisuutta ja vastaukset saattavat olla kovin virallisia, pahimmillaan kapulakieltä, jota ei sellaisenaan voi jutussa käyttää. Toisaalta, jos vastaaja on enemmän ”kirjallista tyyppiä”, saatan saada hyvinkin painokelpoista ja mukaansatempaavaa tekstiä ja vastauksista voi nousta jotakin uutta mielenkiintoista.

Näiden ääripäiden väliin jäävät puhelinhaastattelu ja yhden ihmisen kasvokkain haastattelu. Muista muodoista, kuten videohaastattelusta minulla ei ole kokemusta, joten sitä en voi tässä kommentoida.

Puhelinhaastattelu onnistuu paikasta riippumatta ja sille löytyy kiireisten ihmisten kalenterista usein helpommin aikaa kuin kasvokkain tapaamiselle. Moni haastateltava tykkää vastailla esimerkiksi junassa tai autokyydissä istuessaan. Joskus puhelu saattaa pätkiä tai tulla muita häiriötekijöitä, mutta jos akussa on riittävästi virtaa ja muistiinpanokäsi vireessä, haastattelun onnistumiselle on hyvät edellytykset.

Henkilökohtainen tapaaminen on tärkeää varsinkin silloin, kun juttu on henkilöpainotteinen ja tavoitteena on kuvata haastateltavan persoonaa, elämäntilannetta tai -tapaa, ajatuksia ja mielipiteitä. Vaikka kyse olisi asiantuntijahaastattelusta, koen kasvokkain haastattelun monesti antoisimmaksi haastattelun muodoksi. Pääsen tekemään havaintoja kaikilla aisteillani ja saan henkilöstä ja tilanteesta enemmän irti. Voin asettua rauhassa haastattelemaan, tehdä lisäkysymyksiä ja pyytää tarkennuksia. Jos tarve vaatii, haastateltava voi näyttää lisämateriaalia tai vaikka piirustaa jotakin paperille asioiden hahmottamiseksi.

Kasvokkain haastattelu helpottaa myös asioiden muistamista. Visuaalisena ihmisenä saatan muistaa haastattelun kulun jopa pikkutarkasti: mitä haastateltava sanoi, miten hän elehti, millainen ilme hänelle oli, miltä ympäristö näytti. Tämän haastattelumuodon sudenkuoppa on se, että joskus haastateltavat heittäytyvät siihen niin, että unohtavat sekä aiheen että ajankulun. Innokkaimmat lorottavat asiaa vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja puheripulista kärsivää on hankala saada takaisin ruotuun.

Kaikissa hyvissä haastatteluissa a ja o on huolellinen valmistautuminen. Pitää olla yhteydessä haastateltavaan etukäteen, hankkia taustatietoja, miettiä kysymykset ja hahmotella jutulle jonkinlainen runko. Toinen tärkeä edellytys onnistuneelle haastattelulle on mielestäni se, että toimittaja on hetkessä kiinni, keskittyy, kuuntelee sujuvasti ja eläytyy haastateltavan vastauksiin. Silloin työstä on iso osa tehty jo haastattelun aikana.